Voi kuinka toivonkaan, että seuraavat pari viikkoa menisivät nopeasti, että saisin apinat laitumelle... Roope on aaaivan ylivirtaisa kaveri, sille ei riitä mikään tila juoksemiseen. Tänään se rallitteli ensin koko päivän tarhassa Konksia kiusaten, sitten vielä yksikseen puuaidassa paineli menemään sen tunnin ajan.. Meinasi siinä sekä ponikaverin että omistajan silmät tippua päästä kun toinen vaan jaksaa.. Noooh, varsulla on kevättä rinnassa ;).
Kuitenkin, ajettiin tänään taas Roopella, peruslenkki. Tällä kertaa kuitenkin irrotin narun ja ohjailin ohjista, vielä en kyytiin asti uskaltautunut. Intoa oli vähän liiaksi ja vähän jännitti, joten piti yrittää hieman hillua ja hihhuloida. Kotiinpäin kun lähdettiin niin homma luisti jo tosi hyvin :---) ! Nyt vain paaaaljon toistoja.
Konks oli vain harjailussa - eikä turhaan. Ensin hepoiset seisoi koko päivän vesisateessa, jonka jälkeen Konks joutui sisälle odottelemaan kun Roope oli töissä. Nooh, purukarsinaanhan oli tietty pakko mennä heti piehtaroimaan. Tämän jälkeen sitten vielä hiekassa piti pyörähtää, ja lopputulos oli I-H-A-N-A. Tunnin taisin sitä jynssätä, ennekuin olin tyytyväinen lopputulokseen :D.
Pääni on yhäkin vielä sekaisin tulevaisuudesta, joten selvitelläänselvitellään. Muutoksia joka tapauksessa on tulossa :---/
arkistojen kätköistä, Roopella valjaat ekoja kertoja !
6 kommenttia:
mitä on tapahnunu?
eeeii mitään ole niinkään tapahtunut, suunnitelmat vain muuttuvat. Kirjoittelen omat postaukset kunhan tulee ajankohtaisemmaksi :p
Kenties liittyen siihen mitä sun lukion jälkeen tapahtuu? o:
Eeeeii, lukion jälkeiset suunnitelmat on jo ihan suhteellisen selvät olleet pidemmän aikaa.
lähteekö poni? :D
kuten jo sanottu, paljastan vasta kunhan hommat on kunnolla selvillä :)
Lähetä kommentti