Sunnuntaina lekuri kävi rokottamassa kaikki heppaset, isot pojat käyttäytyi oikein mallikkaasti, Torstin piti vähän hyppiä syliin kun piikki tökättiin. Lekuri kuitenkin kehui kilttejä poikia :). Sunnuntai ja maanantai sitten vaan jumitettiin, rokotuksen jälkeen kun pitää aina vähän lomailla.
Tänään kipaisin hakemaan Humun laitsalta ja laittelin sille kärryt perään. Humulle oli ylitsepääsemättömän vaikeaa pitää korvahuput päässä, pään ravistelu oli ihan järkyttävää ja jatkuvaa joten en niitä uskaltanut ajolle laittaa, eipä tuo kyllä pelännytkään vaikka kärryt vähän kolisi. Talutettiin alkumatka kahta puolta, vähennettiin sitten yhteen taluttajaan kun hyppäsin itse kyytiin ja varmistin että avut toimii. Käännöksen jälkeen iskä sitten laski narun kokonaan irti ja ajoin poijjalla ekaa kertaa ihan yksin ! Hienosti onnistui pysähdykset ja lähdöt ja muutkin :)
ajokuvia en nyt saanut, koitan torstaille saada ! |
Koulujen alku tietää myös sitä, että koneelle jää vähemmän aikaa. Ensimmäinen jakso on onneksi aika helppo, joten ehdin paljonkin iltaisin, mutta loppuvuoden postausväli saattaa vähän harventua.
Huhhui, olikohan tässä kaikki ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti