Olen viime vuodesta asti pitänyt hevosten asioita ylhäällä vihkossa. Helppoa ja yksinkertaista. Olen sinne kirjoitellut tulevalle vuodelle tavoitteet, joten katsotaampa ensin miten ollaan tämän vuoden tavoitteissa onnistuttu !
ROOPE
- turpa kuriin
> 2012 alkuvuodesta Roope alkoi testailla hampaitaan, siksi tämä oli tavoitteena. Ihan hyvin ollaan onnistuttu ja näykkiminen on jäänyt jo lähestulkoon kokonaan pois. Hyvä niin :)
- Paljon maastakäsittelyä
> Vaihteleva menestys, harjoittelu kyllä jäänyt liian vähälle. Onnistuminen on kuitenkin ihan hyvä.
- Ohjasajo toimimaan myös ilman taluttajaa.
> TOIMII ! ja älyttömän hyvin muuten !
- Liinatyöskentely toimimaan, ääniavut selväksi.
> TOIMII ! Roope on erittäin herkkä ääniavuille ja liinahommat tuttuja.
- Ajo-opetus
> Suoritettu ja Roope toimii kärryn eessä mallikkaasti.
- Satulaan ja ratsastajaan totuttelu.
> Aloitettu ! Vielä muutamia kertoja selkään paikallaan ja josko sitten lähdettäisiin liinan päähän kävelemään.
TORSTI
- Kiinni antaminen vapaaehtoisesti
> Onnistuu :)
- Harjaus ilman pyörimistä
> Vaihtelevaa, yleensä ollaan jo nätisti paikallaan.
- Jalkojen nosto, ylhäällä pitäminen ainakin vuolun ajan.
> Hyvin onnistuu :)
- Ajo-opetus
> Tehty ! Tätä en kyllä olisi uskonut kesän alussa Torstin tullessa mutta niin se vaan on kehittynyt :)
Ja sitten tavoitteita vuodelle 2013 !
ROOPE
- Ajohommat jatkuu samalla tavalla.
- Tammi- huhtikuu ratsastus noin kerran viikossa. Käyntiä muutama kilometri ja takaisin kotiin.
- Huhti-touko ratsastusta kaikki askellajit läpi ja hieman ratsastuksen perusasioita
- Tammikuusta alkaen irtohypytystä tutun kentällä, valmistautumista laatuarvosteluihin.
- LAATUARVOSTELUT !!
- Kesäkuu - syyskuu laidunloma, jonka aikana hyvin vähän liikuntaa.
- Loman jälkeen ajoa, ratsastusta pikkuhiljaa kuntoa kohottaen loppuvuosi.
TORSTI
- Kunto paremmaksi. Siispä enemmän liikuntaa ja varsinkin kävelyä.
- Liinaopiskelu. Ihan vain monipuolistamaan liikuntaa (ja helpottamaan miuta ettei aina tartte kärryillä ;D)
- Pikkulapsia selkään jotta tottuu siihenkin.
- Hypytystä huvikseen, kun tuntuu tykkäävän siitä.
- Syksyllä pikkuhiljaa laidunloman jälkeen tarkempaa ajoa, "valjakko-opetusta"
Näillä mennään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti