tiistai 19. toukokuuta 2015

Lisää kisakuvia

Kerrankin on paljon kuvia kisoista, joten laitetaampa nyt vielä vähän lisää!

Nää kaikki kuvat c. Sini Pietinen :-)




Verryttelystä:



Ja radalta:








6,5 arvoinen askeleenpidennys, öö :D

maanantai 18. toukokuuta 2015

Pomppivan ponin ratsutilan koulukisat 16.5.15

Lauantaina suunnattiin tän kevään ekoihin kisoihin Roopen kanssa, luokkana Helppo Cee, mitä Roope teki kotona yllättävän hyvin! Hyvillä mielin siis lähdettiin.

No, kisoissa sitten ei mennykkään ihan samallalailla kun kotireeneissä. Jo verryttelyssä heppa oli pahasti pohkeen takana, laukat oli jotain ihan hirveetä ja vähän piti kyttäilläkin vielä toista pitkää sivua.

Radalle yksin jäädessä Roope sitten päätti, ettei kyllä aio liikkua yhtään mihinkään, niimpä rata oli erittäin rikkonainen ja väkisin läpi puskettu. Toiseen suuntaan ei edes enää laukka noussut ja raviosuuksillakin oli rikkoja ja hätäkakkapysähdys... Tuloksena siis erittäin yläkanttiin arvioitu 53,63%, omasta mielestä tuolla suorituksella ei kyllä olisi pitänyt ehkä edes saada sitä 50%.


Lettikin purkautu heti verkan jälkeen..
Verkasta, vähän väkinäisen näköistä laukkaa jo.
Radalle harjoitusravissa - 5.0. - alussa ei linjalla, siirtyy käyntiin
Keskiympyrät oik. ja vas - 6,5 molemmista!? - tarmokas ravi, hyvä tie
Temponlisäykset lävistäjillä -  6,0 - tarmokas, parempi siirtymä loppuun
Laukannosto - 4,0 - nostaa väärän, korjaa
Keskiympyrä laukassa - 5.0

Laukannosto - 2.0 - ei nosta, nostaa myöhässä
Keskiympyrä laukassa - 3.0. - laukka ei säily
Suunnanmuutos laukassa - 5.0. - kaahaa
Jos jotain hyvää pitää radasta löytää, niin pysähdys-peruutus on saanut jopa positiivista palautetta sekä lopetuksesta parhaat pisteet 6,5!! Loppukommenteissakin on hevosta kehuttu tarmokkaaksi, joskin suoritus oli epätasainen ja rikkonainen.

 Mutta juu, ei tämän huonommin taas oikein voi mennä, siispä suunta kohti seuraavia kisoja ja parempaa suoritusta..

[sunnuntain ponien mätsäri peruttiin, joten siitä ei siis ole tulossa mitään :(]

tiistai 12. toukokuuta 2015

Täällä taas



Hups, tauko lipsahti taas vähän liian pitkäksi. Sentään tällä kertaa on ihan oikeitakin syitä. Viikko Roopen naulaanastumisen jälkeen hevonen löytyi ihan kolmijalkaisena tarhasta, eläinkääkäri tuli eikä osannut oikein sanoa juuta eikä jaata, niimpä hoidoksi saatiin vaan kylmäystä, lepoa ja kipulääkettä. Muutaman päivän päästä mistään ontumisesta ei sitten ollut enää tietoakaan... Tästä muutama päivä hevoset rokotettiin ja taas vähän lomailtiin, ratsastustaukoa tuli yhteensä siis lähemmäs kolme viikkoa.

Nyt tässä on pikkuhiljaa palailtu takaisin reeniin ja tää viikko onkin jo mennyt tosi kivasti, jopa niin kivasti, että lauantaina lähdetään kevään ekoihin kisoihin, vihdoin! HeC mennään sinne tuuppaamaan, saas nähdä miten käy.


Myös ponit on lomailleet rokotusten ja oman laiskuuden takia, sunnuntaina nekin onneksi saa jotain aktiviteettia, kun lähdetään Imatralle mätsäreihin!
Hepat on päässeet nyt myös jo laitumellekkin muutamiksi tunneiksi, kai se on uskottava, että kesäkin sieltä taas tulee.

Sellaista meille siis tänne, kisapostauksia sitten varmaan seuraavaksi pukkaa :-)

(alla kuluneiden viikkojen joka päiväinen olotila meille kaikille....)