maanantai 31. lokakuuta 2011

Loooveloove !

NYT siis on täynnä 15 lukijaa, jotenka aika jonkin suuren erikoispostauksen ! Huomiseen asti aikaa ehdotella, _ihan_ mitä vain, tosin en ehkä aivan kaikkeen aio suostua :/ mutta ehdotusten perusteella teen : )
KIIIITOS suuresti teille kaikille !

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Run away with my heart

Reetta ja Heidi oli meillä viikonlopun, joten ohjasajettiin Roopella sekä lauantaina, että sunnuntaina. Nyt vähän lisäreeniä paaaaljon, niin homma rupeaa sujumaan, nyt kun meni jo ihan hyvin !
 - Lauantaina Roopella oli pieni häsläys päällä, virtaa riitti ja pyrki raville koko ajan, mutta ei sen kummempia tehnyt. Joku viitisensataa metriä tallusteltiin ihan vain tavoitteena mennä käyntiä suoraan eteenpäin. Molemmilla puolilla oli taluttajat ja ajoin ite takaa.
 - Sunnuntai oli vielä huomattavasti parempi, ei ollut enää sitä ärsyttävää pientä häsläystä, vaikka narua piti koko ajan maistella. Sama lenkki heitettiin samoilla periaatteilla, paitsi otettiin mukaan kaksi pysähdystä. Pysähtymisen kanssa ei ole mitään ongelmaa, liikkeelle lähtöä ennemmin pitäisi harjoitella. Nyt muutamia kertoja vielä lisää ja sitten harjoitellaan vähän ravia. Sen jälkeen voidaankin jo irrottaa narut ja piakkoin kärryt tai reki perään ! Niin ne lapset kasvaa.. :--(
aiheeseen täysin liittymätön kuva...

lauantai 22. lokakuuta 2011

They are little RUNaway !

Tänään käytiin siis hiittaamassa Boss, mukana oli Pertti ! Jännitin melkolailla sitä, että osaako ne olla samassa kopissa keskenään, Poni kun ei mikään kovin suvaitsevainen uusia hevosia kohtaan ole.. Homma kuitenkin onnistu ihan hyvin, ku laitettiin vaan narut tarpeeks kireelle...
Paikan päällä Ponin orimaisuus pääsi loistamaan, koko rata kaiku sen huudoista... mutta mitäs pienistä, kun muuten se oli tosi nätisti. Kärryt vaan perään ja lähdettiin lämmittelemään. Melko rennosti hölkättiin koko aika, Pertti kun vast on sen päälle kaksi, eli vauhti katottiin sen mukaan. Kierros kuitenkin sitten päästettiin ihan kovaa, että saatiin ajat kellotettua. Pertti vei voiton, ajalla 3.43 ja Ponin kanssa tultiin vähän jälessä, ajalla 3.44. Tavoitteena lähtiessä oli päästä alle 3,50, joten tavote toteutui :--) ! Ekaksi kerraksi molemmilla meni oikein hyvin, nyt vaan hieman reeniä lisää, niin ens kerralla päästään sitten jo kolmee minuuttiin ;--)
Videoiden kanssa olen tapellut viimeset pari tuntia, ja nyt oon luovuttanut, joten videota tuskin on lähiaikoina tästä ratakäynnistä tulossa.. Kattellaan nyt jos kokeilisin toimiiko ne jollain muulla koneella :/ Kuvia kuitenkin saatte yllinkyllin 8--) !


                                                hieman alko askel painaa jo loppusuoralla..


        kuvien copyright Reetta !

perjantai 21. lokakuuta 2011

25 things about me

"Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän".

1. Luulen, etten koskaa keksi näitä kaikkia..
2. Roope on miun eka oma pouni
3. Oon lukion ykkösellä
4. Jäin lukioo ku en tienny mihi muualle oisin hakenu
5. Aion isona työskennellä hevosalalla
6. .. koska mikää muu ala ei kiinnosta
7. Rakastan suokkeja ja "sporttiponeja"
8. Ratsastin ennen lämppäreillä
9. Nykysin oon sitä mieltä, että ne on juoksijoita, ei ratsuja
10. Mutten silti dissaa lv-ratsuja, koska ne voi olla hienojakin.
11. Jos ostasin nyt toisen hevosen, ostasin welsh- tamman
12. Kuuntelen paljo musiikkia
13. .. ja bändejä joita kukaa ei tunnu tuntevan :--(
14. Oon koukussa _purukumiin_
15. Rakastan suklaata
16. ... ja jäätelöä
17. Oon kiinnostunu myös raviurheilusta
18. ... mut ratsastus on miun juttu
19. Haluisin vakkariratsastettavan
20. .. et pystysin ylläpitää omaa ratsastusta
21. Miun on pitäny mennä suihkuun jo kahen tunnin ajan
22. ... mutten oo vieläkään jaksanu.
23. Hiittaan huomenna Ponin ekaa kertaa elämässä
24. Aion seuraavaks soittaa kitaraa
25. .. vaik sormenpäät on hellänä ku oon soittanu liikaa

Haastan kaaaaikki lukijat :--) !

Who do you think you are ?

Tänään suunnitelman mukaisesti menin Ponin kanssa kärryttelemään, mukaan lähti kuitenkin aika lähellä meitä asuva Salli. Vähän etukäteen jännitin, miten Boss orina osaa käyttäytyä tamman kanssa, mutta yllättävän hyvinhän se meni ! Jonkin verran se huuteli ( oikeestaa koko matkan..) muttei sitten muuta sen kummempaa. Johdin eka Ponilla mutta vaihettiin sitten, ja saatiin Bossiinkin vauhtia kun sillä oli kiire, että kestää Sallin mukana :--D hienoa ravia se näytti kuitenkin ! Käytiin eka Mökkitienlenkki, joka on siis sellasta hiekkatietä, josta pääsee mettäpolun kautta toiselle tielle. Käytiin sen tien päässä (tai päässä ja päässä, ei viititty mennä meiän pihaa asti ku Roope ois saanu kohtausken.. :---D). Lopuksi käytiin vielä kävelemässä Turkistarhanlenkki, joka on tosi lyhyt mettäpolun pätkä, joka kulkee vanhan turhistarhan ohi. Siitä sitten erottiin omiin koteihimme 8--) Poni oli kovin hikinen sen lenkin jälkee, oli siis tainnut töitäkin tehä. Huomenna se on sitten ratapäivä..
 Roopelle tuli tänään uudet suitset ! Aww ne on just sellaset mitkä halusinkin, laatu tosin oli vähä heikohko ja full-kokosena niissä on turpahihnat vähän isot, mutta kasvaahan tuon pää tuosta vielä. Kävin illalla taluttamassa Roopea, ja opin sen, etten enää hämärällä lähe.. Kyttäili nimittäin kivasti puskiin ja oli vallan lentoon lähdössä, reeniä siis vaan lisää vähän, että saatas homma toimimaan.

                                                Harborin pehmustetut suitset, full-kokoa
                                                       sadepäivän viettäjä..

torstai 20. lokakuuta 2011

kysymyspostaus !

Mitä meinaat tehä lukion jälkee?

Ei _mitään_ käsitystä, jäin siks lukioonki kun en tienny mihi alalle hakisin.. :D

Kauan oot ratsastanu?
öäöä, seittämän vuotta !

Roopen plussat ja miinukset?
Roopen plussia on varmaankin se, että se on kotona
tosi kiltti ja rauhallinen, oppii hyvin uusia asioita
eikä kauhiasti kehtaa väittää vastaa, JA se on sopivan
orimaine!
Miinuksia sitten taas, ettei se osaa keskittyä uusissa paikoissa
muuhun ku hillumiseen ja se repii Ponin harjan :(

Miten 'tutustuit' roopeen?

Tutustuin Roopen emään kaverien kautta, ja Roopen elämää
oon seurannu ihan masusta asti :) ja oon eka joka sen on nähny.

Paljon roope syö päivässä?
Roope syö aamulla litran kauraa ja vähän rypsiöljyä,
illalla kaks litraa kauraa, desin kivennäistä ja joka keskiviikkon 30 milliä vitamiinia

Monelta teet aamu- iltatallin?
Aamutallit teen joka aamu seittämältä, koska lähen kouluun vähä puol kaheksan
jälkeen. Jos koulu alkaa myöhempää nii iskä saattaa hoitaa aamutallit ni ei tarvi herätä :')
Iltatallin teen kahdeksalta, eli salkkareitten jälkeen ;)

Onko varsan omistus helppoa?
No onhan siinä huonot ja hyvät puolensa, pääasiassa varsinkin Roopen
omistus on melko sama kun aikuisen hevosen kanssa, kun se on niin
fiksu. Tietysti aina vähän jännittää, tekeekö kaiken oikein ja pelkää
enemmän niitä virheitä kun aikuisen hevosen kanssa.

Paljon Roopeen menee kuukaudessa rahaa ?
Hmm, en kyllä osaa sanoa. Ei jouduta maksaa heinistä eikä kauroista,
joten se on iso säästö, mutta agrin purupaalit ei oo ihan kauhian halpoja.
Uusia varusteita joutuu myös ostelemaan aika ajoin, kun jää pieneks ja menee rikki.

Mistä tilaat eniten tavaraa ?
Ennen tilasin paljon Horzelta ja Hööksiltä, mutten aio enää _koskaan_
tilata sieltä mitään, huono hinta-laatusuhde ja hidas toimitus.
Oon siirtyny Börjesin halpojen kamojen puoleen, koska meillä varsinkin
päitset menee helposti rikki. Hevarilta ja Viljarsilta oon nyt käyttötavarat tilannu.

Hoidatko/ratsutatko muita hevosia kuin omia?
Käyn aika-ajoin ratsastamassa Mammalla ja sitten joillain kavereitten pouneilla, mutten
vakkariin hoitele tai ratsastele muita.

Onko poni vain ajokäytössä vai ratsastatko/ratsastaako joku sillä?
Poni on opetettu myös ratsuksi, vaikkei se ihmeitä osaa. Nostaa kuitenkin laukat
pienellä työllä ja näin. Harvoin kuitenkaan löydän ketään tarpeeksi pientä ratsastajaa,
ja itse olen jo liian iso ponille, joten Poni on toistaseksi vaan ajokäytössä, satunnaisia ratsastuksia
lukuunottamatta.


Kuka ponin omistaa? 
Ponin omistaa Reetta :)

Mitä muuta harrastat kun ratsastusta ?
Soittelen omaksi ilokseni kitaraa, koulun musiikissa myös bassoa ja rumpuja.
Kesällä kävin jalistreeneissä, nyttei aika enää riitä :/

Mikä Roopesta tulee ?
Roopesta tulee ratsu, mutta opetetaan myös vaihtelun vuoksi ajolle.
Kouluratsusta ite enemmän haaveilen, mutta tietty jos kapasiteettiä löytyy
esteille ni miksikäs ei :)

Mitkä on teidän tavoitteet ?
No nyt tavotteena on saada Roope rentoutumaan ja lopettamaan
hihhulointi uusissa paikoissa, pidemmällä katsauksella
kantakirjaus on tavote.

Millanen roope on hoitaa/puuhastellessa?
Roope on ihan rauhallinen harjata ja laittaa yms.
Taluttaessa se on aika innokas, mikä nyt on ihan ymmärrettävää
kun se on niin nuori, muttei siltikään hypi eikä pukittele yms. missään tilanteessa.

Oppiiks roope uuet jutut nopeesti?
Ei ! Roopen kanssa joutuu kaiken kertaamaan _tosi_ monta kertaa
ennen kun se oppii, mutta hitaasti hyvää tulee :)

Kerro teijän talosta.
Däämmn :D Mei talo on mökistä ite jatkettu tuhanteen kertaan,
kaks kerroksinen puutalo, sininen ja vaaleenpunaset ovet ja ikkunat :')
Pihapiiriin kuuluu talon lisäks ulkorakennus, jossa siis talli sijaitsee + autotallit ja varasto.
Kaks puuliiterii, rantasauna, aitta, leikkimökki ja uus huvimaja !

Ketkä on siun parhaita kavereita ?
Wäääw en mie osaa nimetä PARHAITA kavereita, miulla on vaa monia hyviä :D
Nimilistasta jokanen voi tunnistaa itsensä ;) :
Reetta, Heidi, Tiia, Trine, Sara, Jenni, Tiina ja monia muita 8--)

Kuinka pitkä sie oot ?
Oon 162 enkä oo kasvanu kahteen vuoteen :/

Ootko asunu koko ikäs simpeleellä ? 

Kyllä ! Ja samassa paikassakin aina...

Ootko sinkku vai varattu?
Ihan oon sinkku :---D

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kysymyksiä & liinatyöskentelyä !

Tänään siis virallisesti alkaa Roopen eskari, ollaanha sillä muutamia kertoja jo ohjasajettu, mutta jos nyt sitäkin kävisi ihan kunnolla harjoittelemaan.
Alotettiin siis liinahommista, aattelin ihan opettaa alkuun vaan perusasiat siinä, siis hidastukset, nostot ja pysähykset, että sitten kärrylläkin mennessä jo osaisi nää perushommat. Tänään laitoin suitset päähän ja liinan niskan yli, mentiin tuohon meiän juoksutuskohtaan ja annoin Roopelle vähän pidempää narua, ja käveltiin isoa ympyrää siinä. Totuttelin sitä hidastamaan PRRR (:DDD) äänestä, eli jos se itekseen yritti raville ni ihan tuota ääntä käyttämällä pyysin hidastamaan. Ehkä sillä joku pieni lamppu saattoi syttyä nupissa, sillä lopussa se jo pikkasen osasi yhdistää äänen toimintoon. Pari pysäytystä otettiin, mutta ei erikoisemmin vielä keskitytty siihen, ettei tulis noita ääniapuja liikaa kerralla. Maiskutuksen luulen sen jo osaavan, kuitekin taluttaessa tulee tota hidastustaääntä ja maiskutusta jonkin verran käytettyä, joten ehkä se siitä :) ! Tosi tyytyväinen oon kuitenkin, sillä ekaks kerraks meni erittäin hyvin !
JA. sitten. Mikäli teillä riittää kysymyksiä, niin laittakaapa niitä tähän postaukseen ! Koska jos niitä tulisi tarpeeks, voini tehdä erillisen KYSYMYSPOSTAUKSEN :) !

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

erikoispostaus # 2 !

Vihdoin tänään sain kuvatuksi day with Roope - materiaalit ! ja tehtyä niistä vielä videonkin ja lisättyä tännekin ! Eipä siinä sen kummempaa, yhteen klippiin on jääny äänet päälle, kärsikää siitä :/ kommentoikaa !

torstai 13. lokakuuta 2011

Lappeenrannan varsanäyttely

Aamulla puol kuuden aikoihin oli herätys ja hevosia ruokkimaan, Ropsun puunausta ja hevonen koppiin.. Nokka kohti Lappeenrannan ravirataa !
 Roope oli truu ori siellä, huuteli vähän kaikille ja riekku.. Oli kuitenkin ihan ookoo kiltisti mittauksessa ja siinä tarkastuksessa muutenkin, kehässä sitten taas tepsutteli menemään :/.. Lopputulokseks saatiin III. palkinto, joka oli tosi hyvä meille, varsinkin kun arvostelu on niinkin hyvä !


13.10. 2011 Lappeenrannan varsanäyttely, arvioitu ratsuna
Säkäkorkeus 141cm, lautaskorkeus 145cm
Tyyppi : 7
Runko : 8, Syvä runko, vahva alakaulainen kaula, painunut selkä, hyvät reisilihakset
Jalat : 7, Etujalat hieman ulkokierteiset, käyrät kintereet, vennot takajalan vuohiset
Kaviot : 7, matalapohjaiset ja -kantaiset, etukaviot hieman epäsymmetriset, takakaviot suipohkot, hyvä sarveinen
Käynti : 6, Etujalat suoranlainen, takajalat väljät, jäykkä ja jännittynyt, lyhyt
Ravi : 6, Väljät, matalat, melko suorat ja lyhyet
Huom : jännittynyt liikkeissä





keskiviikko 5. lokakuuta 2011

haaaste !


säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. kiittää tunnustuksen antajaa.
2. antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
-----------
 1. kiitos oikein paljon Tiia :))))) !

 2 & 3. haastan ! :
      - Saaran !
      - Anskun !
      - ja en keksi muit ketä ei ois jo haastettu :(

 4. - oon lukion ykkösellä
     - Roope o miu elämä 8)
     - koitan saaha Ponia ratakuntoon...
     - meen koht ratsastamaa !
     - en tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin
     - ja luotan vaan harvoihi
     - tykkään valokuvata vaikken osaakaan
     - enkä todellakaan tiie mikä miusta tulee isona :(