perjantai 30. joulukuuta 2011

heihei vuosi 2011 !

Vuosi 2011 alkaa olla lopuillaan, ja tämän postauksen jälkeen suljen tietokoneen ja aloitan uudenvuoden vieton. KIITOS kaikille lukijoille tämän vuoden osalta ja jatketaan ensi vuonna :---) ! Palataan kuitenkin ensin vielä vuoteen 2011 ja katsellaan sen huippukohdat ;--) !

Meidän yhteinen vuosi alkaa vasta helmikuusta, tai ainakaan tammikuun touhuilusta ei ole kuvia. Roope asui silloin vielä synnyintallillaan, ja meiltä on sinne yli puolen tunnin matka, joten kävin aika harvakseen.  Roope oli silloin noin puolivuotias, juuri vieroitettu ja eleli kahden -09 suokkiorin kanssa, joista toinen on Roopen täysveli. Pentuhan se silloin oli ja kiusasi kaikkia hermostukseen asti.. Paperit Roopesta kirjoitettiin 10.2. 2011.

Roope ja täysveli Murun Veto
Ropsu ja Serin Romeo

ekaa kertaa YKSIN lenkillä ! Näyttää olevan pakkasta ku miulla on pilkkihaalari..

ja ekaa kertaa suitset päässä !
 Mian tallilta muutettiin jo helmikuun aikana, 27. päivä. Uusi koti oli lähempänä miuta, noin kuuden kilsan päässä. Kalliopirtin tallilla Roope pääsi risteytysruuna Konksin kanssa tarhaan, ja viihtyi uudessa kodissa hyvin. Pari kertaa se karkasi, mutta muuten ei ollut ongelmia. Viereisissä tarhoissa oleili iiiisoja ruunia ja ratsutammoja, joten pikku-Roopea välillä aina vähän pelotti.

huuuurja vauva!



 Kalliopirtillä Roopen päivät kului oikeastaan syöden. Joskus se pääsi kentälle juoksemaan irtona ja pari kertaa se siellä hyppäsi vahingossa kentälle jääneitä esteitä. Kävin myös taluttelemassa sitä ahkerasti tiellä ja harjoteltiin näyttelykolmion menemistä. Roopessa oli aina ihan hiiirveästi virtaa ja se oli usein kuin lentoon lähdössä..

Huhtikuussa 3.4. lähdettiin sitten ensimmäisiin mätsäreihin, Pirholan tallille. Ilma oli aivan hirveä, mutta Roope oli täydellinen ! Olin varautunut kaikenmaailman keulimisiin ja muihin, mutta vauva käyttäytyi paremmin kuin toivoa saattoi. Palkinnoksi saatiin kakkonen, eli hävittiin parille, mutta kokemuksena tuo oli hyvä.



Heti ensimmäisten mätsäreiden perään lähdettiin käymään Imatran ratsastajien match showssa 17.4. Tässä jännää oli se, että ne oli maneesissa. Roope ei onneksi pelännyt yhtään, hirnui vain peilikuvilleen.. Käytös oli jälleen hyvää. Hävittiin jälleen parille, joten kakkospalkinto lähti mukaan.



Loppukevät sitten vaan möllötettiin, käytiin lenkeillä ja irtojuostiin. Roope pääsi myös totuttelemaan laitumelle pikkuhiljaa, Konskin kanssa tietty. Ne oli yöt laitumella ja päivät sisällä ja tarhassa, koska tuntihebot oli päivät laitumella.



 Kesäkuu mennä hurahti ihan vain syödessä, ja heinäkuussa tulikin taas muutto eteen. 2.7 siirryttiin vihdoinviimein ihan meiän kotipihaan. Pari viikkoa Roope oli yksin, kunnes sen seuraan muutti kaverini shettisori Jerry Boss. Roope ja Jeppe tuli ihan hyvin toimeen, Poni oli pomo ja Roopella ei ollut mitään vastaansanomista. Ponien kanssa käytiin uimassa ja Roopekin uskaltautui veteen, vaikka sitä pelkääkin.. Roopea myös alettiin pikkuhiljaa ohjasajaa.




Kesästä siirryttiin sitten syksyyn, ja aloitin lukion ekan luokan, joten yhtäkkiä aika loppui. Hevoset on sen jälkeen viettäneet vähän jatkuvaa lomaa, olen sentään harjaillut.. Viikonloppuisin koitan aina panostaa vähän enemmän ja viedä Roopen välillä kävelylle. Tarhakaveri meillä vaihtui marraskuussa, Jeppe lähti omistajansa luo ja tilalle muutti vanhatuttu Konks. Roopea ollaan ohjasajettu vähän, mutta koska meidän kärryilyura siirtyy koko ajan vain kevääseen päin, ei olla mitään kiirettä otettu. Liinassa olen muutamia kertoja juoksuttanut, ja Ropsu alkaa älyämään idean, vaikkei vielä ääniavut olekaan ihan selvät. Koska talven kelit eivät oikein ole suosineet, niin puuhastelu on jäänyt harmittavan vähäiselle. Toivotaan nyt sitten vain, että kevät tulisi pian ja mätsärit alkaisivat taas..

Vuodelta 2012 odotetaan suurta mätsäri- ja näyttelysaldoa, irtohypyttämään olisi tarkoitus lähteä tässä piakkoin, ehkä se ajo-opetus jos nämä kelit tästä paranee? ja sitten ensi syksynä ratsukoulutus. Katsellaan :)!

torstai 29. joulukuuta 2011

P*ska talvi :(

Alan oikeasti menettää uskoni näiden ilmojen kanssa. Oon talvi-ihminen henkeen ja vereen, rakastan lunta ja pakkasta, mutta mitä tämä nyt on ? Kohta on tammikuu ja täällä ei ole lunta, pakkasta ollut korkeintaan viisi astetta ja vettä sataa aina vain. En tykkää yhtään :((

Hevoset on myös eläneet hiljaiseloa, viimeinen ratsastus oli jouluaattona, ja tänään uhkarohkeasti lähdin yrittämään. Totean, ettei noille teille päästä viel pitkään aikaan, oli _vähän_ liukasta. Mentiin Konksin kanssa sitten yhelle mökkitielle, missä on ruohopohja, ja siellä pystyi jopa ravata : OO Konks on onneksi jo sen verran elämää nähnyt, ettei se enää jaksa höseltää ja tietää millon kannattaa jalkojaan varoa. Roopen kanssa siis ei ole mitään mahdollisuutta poistua pihasta, se kun ei tajua hitaasti kävellä.. Ja tämä hidastaa myös sitä ajoasiaa..

Kuviakaan en ole saanut otettua, en kehtaa lähteä kameraa pilaamaan : ( Tässä pari viikkoa sitten kuitenkin otin jotain kuvia, joita en taida vielä olla julkaissut ? Toivotaan nyt kunnon talvea ja niitä pakkasia ja lumia !










tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Tässä on muutama päivä nyt eletty hiljaiseloa, ihan vain vietetty lomaa.. Hevosetkin on joutuneet seisomaan, sillä molemman suunnan tiet on niiiin jäässä, ettei niille ole mitään asiaa kengättömillä kavereilla. Noh, ehkä tämä tästä. Lisäksi hevoset on joutuneet olla normaalia enemmän tallissa, kun aina vaan jaksaa sataa tai tuulla, ja raukat kyttää portilla niin pitkää että meen hakemaan ne sisälle : ( Tänään ne on sentään viihtyneet jo kolme tuntia eikä kumpikaan ole vielä sisälle pyytänyt !

Sain kuvatuksi tänään hepoisten joululahjat ja päätin ne nyt teillekkin esitellä, vaikkei mitään kovin erikoista saaneetkaan :---)

                               


                                        Roopen uudet hienot harjat ja boksi ;--)


                                           Konksin riimut :)

ja Ropsun pintelit, ihan värin takia oli pakko hommata...

lauantai 24. joulukuuta 2011

# 24 !!! Hauskaa joulua !

VIKA LUUKKU, meiän porukka toivottaa kaikille tässä vaiheessa OIKEIN HYVÄÄ JOULUA :---) !






perjantai 23. joulukuuta 2011

Ponikuvausta ja pupunjuoksua

Olin eile saanu iskän suostuteltua hoitamaan aamutalli, jotta saisin nukkua pari tuntia pidempään ku normaalisti. Arvatkaa vaan kuka heräs kello 7.00 ja katto ikkunasta ku iskä vei hevosia ulos ? Voin kertoa että otti päähän :--(

Oli kuitenkin pitkästä aikaan taas pakkasta ja hevoset vietti vapaapäivää. Päätin ottaa niistä vähän kuvia, tulos kylläkin oli huono. Roope on ihottumansa takia päästä erittäin komea ja Konksia kiinnosti pääasiassa vain syöminen.. Kuvista huomaa hyvin sen Roopen kaljun läntin, joka tosiaan on enää vain kalju ja odotellaan nopeaa karvankasvua, lääkitys onneksi tehosi  <3 Sitä, mikä tämän aiheutti, ei ole tiedossa.. Roope oli kuitenkin kuvauksellisella päällä ja se on nyt ollut hyvällä tuulella, kun sai eilen rutkasti liikuntaa !

Hevosten viettäessä vapaata päätin työllistää vuorostaan kanit. Ne on ollut nyt sisällä vaan, kun ei oo aikaa oikein ollut.. Nyt saatiin kuitenkin JOPA Kepalle valjaat, tosin meiän isoimmatkin valjaat on sille melkeen pienet.. Kepa oli vauhti päällä niinkuin aina, ja liikunta tekeekin sille oikein hyvää, kun sitä ylimääräistä alkaa sillekkin jo kertyä.. Tiuhti oli normaali itsensä, jaksoi juosta ehkä kaksi minuuttia ja jämähti sitten paikalleen..

komia kalju !