sunnuntai 4. joulukuuta 2011

# 4 : Kolmikko

NELJÄS LUUKKU pitää sisällään paljonpaljon kuvia hevosista nimeltä Murun Veto, Murun Roope ja Murun Myrsky. Älykkäimät teistä ehkä saattoivat jo tajuta, että kyseessä on veljeskolmikko ! Kaikkien kolmen emä on Tasa-Muru ja isä Serin Veka (joka oli esittelyssä eilisessä luukussa). Pojissa on erittäin paljon samaa, joten bongailkaahan yhtäläisyydet seuraavista kuvista !

MURUN VETO "Poju"
- 09 syntynyt suomenhevosori, punarautias, epäsäännöllinen läsi. Säkäkorkeutta kaksi vuotiaana n. 155 cm.






 MURUN ROOPE "Roope"
- 10 syntynyt suomenhevosori, punarautias, iso tähti. Säkäkorkeutta vuotiaana 141 cm.







MURUN MYRSKY "Myrsky"
-11 syntynyt suomenhevosori, punarautias, iso läsi.






lauantai 3. joulukuuta 2011

I'm living my dreams

Tämän aamun aamutalli oli täyttä tuskaa, en olisi millään jaksanut nousta ja kipittää ulos, mutta siitä se päivä sitten kääntyi paremmaksi. Siinä kymmenen aikoihin lähdin siivoilemaan tallia ja teinkin ihan perusteellisen siivouksen, sillä Konksin tulon jälkeen tavarat on vähän seikkailleet missä sattuu. Nyt sain kuitenkin ne vihdoin paikoilleen, ja ehkä huomenna saisin laitettua joulukoristeetkin ?
Puoli 12 aikaan otin Konksin varustukseen ja lähdin maastoon päin, meitä vastaan tuli Hanna ja Pisara, joitten kanssa mentiin sitten Hannalle kentälle. Vähän vain taivuttelin ponia ja lähdettiin sitten takaisin päin. Konksi kyllä vähän hyytyi kotiintulomatkalla, ja oli ihan hikinen. Kaivataan ehkä vielä pientä kunnonkohotusta..
Otin sitten Roopen ja harjasin sen kunnolla läpi, lätkäsin suojat jalkaan ja suitset päähän ja nappasin liinan mukaan. Mentiin "juoksutuskohtaan" ja annoin herran revitellä vähän liinassa, ja sehän meni älyttömän hyvin ! Perä kyllä lensi mutta pouni kesti ympyrällä toiseen suuntaan koko ajan ja toiseenkin pienen säädön jälkeen ! Ja tämähän oli toinen kunnon juoksutuskerta :---O Sitä virtaa kyllä oli ihan rutkasti, mutten ympyrällä kehdannut pitkään juoksuttaa, kun sitä pohjakuntoa ei todellakaan ole, eikä jalkojakaan kehtaa paljoa rasittaa.
   Heppailun jälkeen tehtiin iskän kanssa heboisille vielä uusi aita, tai oikeastaan vaihdettiin vain lanka-aidan paikkaa. Siitä tuli myöskin oikein kiva ja yllättävän ISO ! Huomenna roudaan hepat sinne ja nappailen vähän kuvia. Huomenna ohjelmassa on myös Roopen ohjasajo, kun sitten viikolla taas ei ehdi mitään tehdä. Kuvasaldo tältä päivältä on hieman säälittävä, mutta parempi kuin ei mitään..



teinipouni

# 3: Veikko

Serin Veka, eli tutummin Veikko on Roopen isä, kuten fiksuimmat teistä ehkä jo tajusivat. Veikon isä on jo edesmennyt piensuokki A.T. Unikki ja emä Hovi- Seri. Veikolla ratsastelin epäsäännöllisesti vuosina 2010 ja 2011, sittemmin myyty kauemmaksi, mutta toivottavasti vielä pääsen moikkaamaan ! KOLMAS LUUKKU pitää sisällään kuvia Veikolla ratsastamisesta, ilman sen suurempaa selittelyä. Enjoy.













ja Veikkohan on siiis nääääin hurja orhi ;---)

perjantai 2. joulukuuta 2011

# 2 : Ellin tarina

[ Ajattelin joulukalenterin sisällön pääasiassa täyttää tuntemieni hevosten tarinoilla, joita on kertynyt ihan rutkasti taskuun. Toivottavasti tykkäätte ! ]

TOINEN LUUKKU pitää sisällään hyvin erikoisen suomenhevosen, Elli- Elviiran tarinan. Elli ostettiin alunperin tallille, jossa hoisin hevosia siihen aikaan. Se oli silloin 4- vuotias, joskus 2-vuotiaana kuulemma ajolle opetettu, mutta muuten täysin käsittelemättä ollut hevonen. Ellin kanssa aloitettiin ihan pohjalta, alkuunsa sen kanssa käytiin talutus ja harjaus läpi, jalat jouduttiin harjaamaan pitkävartisella luudalla, jos halusi potkuilta säästyä. Pikkuhiljaa opeteltiin sitten liinassa menoa ja kuntoa alettiin kohottaa, lumien tultua putkireki perään ja umpihankeen menemään. Tällä kokoonpanolla mentiin pari kuukautta eteenpäin, ja otettiin liinatyöskentelyyn satula mukaan. Siitä sitten noustiin selkään, ja muistan tämän vaikeuden erittäin hyvin. Olin ensimmäinen, joka sinne selkään kipusi, enkä ollut alkuun kuin mahallaan. Taluttajat oli molemmilla puolilla ja hevonen nousi varmaan kymmenen kertaan pystyyn. Siellä roikkuminen oli tosi helppo juttu... Tästä alkoi ratsuttamisen vaikeudet, sillä hevonen pelkäsi paljon ylhäältä tulevia ääniä. Kevääseen mennessä ongelmista kuitenkin päästiin, ja alettiin vähän ratsastaa jo kentällä perusasioita läpi.

Noh, ratsastuksen alkaessa eteen tuli seuraava ongelma, nimittäin hevosen etupainoisuus. Se häiritse paljon liikkumista, sillä pienikin alamäki tai taipuminen saattoi saada hevosen kompastumaan, ja joskus jopa lentämään polvilleen. En muista, kaatuiko kukaan koskaan Ellillä, mutta itse en muista tätä tehneeni. Monet kerrat kuitenkin polvillaan kynnettiin menemään. Elli kuitenkin oli ihan mukava ratsastettava, kylläkin kankea kuin mikä, eikä kovin reipas, mutta ihan toimiva. Se hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka massaa olikin vähän liikaa. Elli opetti itselleni erittäin paljon, varsinkin siitä, kuinka hankala nuori hevonen osaa olla. Elli jäi myöskin sille tallille, jossa hoitamisen lopetin vuosi sitten, ikävä on.

alkuaikoja, irtona satulan kanssa

ensimmäisiä ilman talutusta - ratsastuksia

varmaan vuosi ratsutusta kulunut



tää taitaa olla viimeisiä yhteisiä ratsastuskertoja :--/

torstai 1. joulukuuta 2011

# 1, Elämäni tärkeimmät hevoset

Päätin nyt kuitenkin tehdä joulukalenteriluukut muiden tekstien sekaan. Tänäänhän ensimmäinen luukku aukeaa, ja sieltähän paljastuu elämäni tärkeimmät hevoset ! Niitä on tällä hetkellä kolme, joista kahden kanssa en ole enää missään tekemisissä :--/ mutta menneisyyttä meiltä löytyy, ihan vaikka muille jakaa.

LADY AMAROSA eli Mamma, oli hoitohevoseni vuosina 2006 - 2010. Kun aloitin Mamman hoitamisen, se oli 17 - vuotias, ja _erittäin_ vauhdikas ja omapäinen. Mamma on rodultaan amerikanravuri ja sukupuoleltaan tamma, syntynyt vuonna 1989.
Alkuun meillä oli melko vaikeaa, hevonen vei minua kymmenen- nolla, niin maastossa kuin kentällä. Muistan vieläkin, kun yksin maastoillessani hevonen saattoi juosta täyttä ravia monta kilometriä, ennenkuin sain sen pysähtymään ja saavuin lenkeiltä usein itkien. Pikkuhiljaa kuitenkin opin sen temput, ja vuoden päästä miuta ei enää vietykään kuin pässiä narussa. Mamma on aina ollut huono luottamaan ihmisiin, varsinkin miehiin, mutta hitaasti se luottamus sieltä vahvistui. Viimeistä vuotta hoitaessani tamma oli jo 21- vuotias, mutta silti elämänsä kunnossa. Ikävä on kova, enkä tiedä yhtään, mitä Mammalle nykyisin kuuluu.




 UNIVERSAL WINE eli Urho on ehdottomasti elämäni merkityksellisin hevonen. Hoidin sitä vuodesta 2007 vuoteen 2010, ja sen kanssa on koettu ihan kaikki, mitä vain voi. Urho tuli loppukesästä 2007 erittäin lihavana ja ilkeänä, se oli viimeiset vuotensa seisonut tarhassa ja syönyt, ja sen kyllä huomasi. Lisäksi hevosella oli pölyallergia, joten se yski monta kuukautta pahasti.

Urho on rodultaan myöskin amerikanravuri, ja on Mamman toinen varsoista. Se oli 6 -vuotias tullessaan hoitooni. Nuorena siitä on yritetty ravuria, mutta vasemman etujalan hajavarpaan takia hevonen ei koskaan yhtäkään lähtöä ole juossut.

Urhon kanssa aloitettiin siis ihan pohjalta, ensimmäiset puolivuotta vain käveltiin maastopolkuja ja oltiin vuoroin lääkekuurilla ja vuoroin terveitä. Pikkuhiljaa kuitenkin päästiin aloittamaan kunnon työskentely, ja jo kahden vuoden jälkeen voitettiin ensimmäiset koulukilpailut HeC luokassa. Tästä aloitettiin kunnon kilpailuputki, pääasiassa koulua mentiin, hyvin tuloksin. Helppoa beetä mentiin parhaimpina aikoina. Myös yksi esterata käytiin vetämässä, ei tosin koskaan päästy maaliin, koska tipuin esteen päälle.. Urholla oli myös _pieni_ pukitteluongelma, ja lensin siltä usein maastossa pusikkoihin. Ongelmaa tutkittiin joka kantilta, mutta lopulta saatiin diagnoosiksi vain pelkkä pelleily, joten hevonen kuriin ja homma alkoi luistamaan. Täysin varmaa siitä ei koskaan ehtinyt tulla.
Myös Urhon hoitamisesta täytyi luopua samalla kuin Mamman, henkilökohtaisista syistä, joihin vaikutti monet asiat.. Ikävä on suuri, enkä myöskään Urhoa ole nähnyt vuoteen.





MURUN ROOPE eli myös teille jo tuttu Roope on ensimmäinen oikeasti oma hevoseni, ja erittäin tyhmä ostos. Tarkoituksena ei todellakaan ollut ostaa hevosta, eikä varsinkaan varsaa, mutta kuinkas kävikään ? Roopen elämää olen seurannut ihan masusta asti, olen ensimmäinen joka sen on nähnyt, ja kaikkea on ehditty jo kokea. Yhteistä matkaa on takana jo puolitoista vuotta ja omani se on ollut pian vuoden. Siihen aikaan on mahtunut paljon onnistumisia, että epäonnistumisia. Varsoista itselläni on onneksi aiempaa kokemusta, mutta Roope on erikoisin varsa joka on vastaan kävellyt. Omalla tavallaan sitä voisi luulla jo aikuiseksi hevoseksi, tietyissä tilanteissa se nimittäin käyttäytyy erittäin asiallisesti. Silti sillä on vielä reilusti omaa tahtoa ja vauhtia, sitä tietynlaista pilkettä silmäkulmassa. Se on se syy, miksi rakastan sitä erittäin paljon. Roopen kanssa asioista keskustellaan, ja se näyttää mitä mieltä on. Vaikkei Roope ainakaan vielä ole mikään hyvin näyttelyissä pärjännyt kiiltokuvavarsa, on sen tulevaisuus toivottavasti jalostusorina sekä kilparatsuna. Tämä on korkea tavoite, ja jossei sinne päästä, niin sille ei voi mitään. Roopesta en aio luopua kuin aivan pakon edessä. Niin tärkeä se on miulle.