torstai 1. joulukuuta 2011

# 1, Elämäni tärkeimmät hevoset

Päätin nyt kuitenkin tehdä joulukalenteriluukut muiden tekstien sekaan. Tänäänhän ensimmäinen luukku aukeaa, ja sieltähän paljastuu elämäni tärkeimmät hevoset ! Niitä on tällä hetkellä kolme, joista kahden kanssa en ole enää missään tekemisissä :--/ mutta menneisyyttä meiltä löytyy, ihan vaikka muille jakaa.

LADY AMAROSA eli Mamma, oli hoitohevoseni vuosina 2006 - 2010. Kun aloitin Mamman hoitamisen, se oli 17 - vuotias, ja _erittäin_ vauhdikas ja omapäinen. Mamma on rodultaan amerikanravuri ja sukupuoleltaan tamma, syntynyt vuonna 1989.
Alkuun meillä oli melko vaikeaa, hevonen vei minua kymmenen- nolla, niin maastossa kuin kentällä. Muistan vieläkin, kun yksin maastoillessani hevonen saattoi juosta täyttä ravia monta kilometriä, ennenkuin sain sen pysähtymään ja saavuin lenkeiltä usein itkien. Pikkuhiljaa kuitenkin opin sen temput, ja vuoden päästä miuta ei enää vietykään kuin pässiä narussa. Mamma on aina ollut huono luottamaan ihmisiin, varsinkin miehiin, mutta hitaasti se luottamus sieltä vahvistui. Viimeistä vuotta hoitaessani tamma oli jo 21- vuotias, mutta silti elämänsä kunnossa. Ikävä on kova, enkä tiedä yhtään, mitä Mammalle nykyisin kuuluu.




 UNIVERSAL WINE eli Urho on ehdottomasti elämäni merkityksellisin hevonen. Hoidin sitä vuodesta 2007 vuoteen 2010, ja sen kanssa on koettu ihan kaikki, mitä vain voi. Urho tuli loppukesästä 2007 erittäin lihavana ja ilkeänä, se oli viimeiset vuotensa seisonut tarhassa ja syönyt, ja sen kyllä huomasi. Lisäksi hevosella oli pölyallergia, joten se yski monta kuukautta pahasti.

Urho on rodultaan myöskin amerikanravuri, ja on Mamman toinen varsoista. Se oli 6 -vuotias tullessaan hoitooni. Nuorena siitä on yritetty ravuria, mutta vasemman etujalan hajavarpaan takia hevonen ei koskaan yhtäkään lähtöä ole juossut.

Urhon kanssa aloitettiin siis ihan pohjalta, ensimmäiset puolivuotta vain käveltiin maastopolkuja ja oltiin vuoroin lääkekuurilla ja vuoroin terveitä. Pikkuhiljaa kuitenkin päästiin aloittamaan kunnon työskentely, ja jo kahden vuoden jälkeen voitettiin ensimmäiset koulukilpailut HeC luokassa. Tästä aloitettiin kunnon kilpailuputki, pääasiassa koulua mentiin, hyvin tuloksin. Helppoa beetä mentiin parhaimpina aikoina. Myös yksi esterata käytiin vetämässä, ei tosin koskaan päästy maaliin, koska tipuin esteen päälle.. Urholla oli myös _pieni_ pukitteluongelma, ja lensin siltä usein maastossa pusikkoihin. Ongelmaa tutkittiin joka kantilta, mutta lopulta saatiin diagnoosiksi vain pelkkä pelleily, joten hevonen kuriin ja homma alkoi luistamaan. Täysin varmaa siitä ei koskaan ehtinyt tulla.
Myös Urhon hoitamisesta täytyi luopua samalla kuin Mamman, henkilökohtaisista syistä, joihin vaikutti monet asiat.. Ikävä on suuri, enkä myöskään Urhoa ole nähnyt vuoteen.





MURUN ROOPE eli myös teille jo tuttu Roope on ensimmäinen oikeasti oma hevoseni, ja erittäin tyhmä ostos. Tarkoituksena ei todellakaan ollut ostaa hevosta, eikä varsinkaan varsaa, mutta kuinkas kävikään ? Roopen elämää olen seurannut ihan masusta asti, olen ensimmäinen joka sen on nähnyt, ja kaikkea on ehditty jo kokea. Yhteistä matkaa on takana jo puolitoista vuotta ja omani se on ollut pian vuoden. Siihen aikaan on mahtunut paljon onnistumisia, että epäonnistumisia. Varsoista itselläni on onneksi aiempaa kokemusta, mutta Roope on erikoisin varsa joka on vastaan kävellyt. Omalla tavallaan sitä voisi luulla jo aikuiseksi hevoseksi, tietyissä tilanteissa se nimittäin käyttäytyy erittäin asiallisesti. Silti sillä on vielä reilusti omaa tahtoa ja vauhtia, sitä tietynlaista pilkettä silmäkulmassa. Se on se syy, miksi rakastan sitä erittäin paljon. Roopen kanssa asioista keskustellaan, ja se näyttää mitä mieltä on. Vaikkei Roope ainakaan vielä ole mikään hyvin näyttelyissä pärjännyt kiiltokuvavarsa, on sen tulevaisuus toivottavasti jalostusorina sekä kilparatsuna. Tämä on korkea tavoite, ja jossei sinne päästä, niin sille ei voi mitään. Roopesta en aio luopua kuin aivan pakon edessä. Niin tärkeä se on miulle.



Ei kommentteja: