perjantai 22. helmikuuta 2013

loma kutsuu!


Tunnin päästä auton nokka kohti Leviä ! Ajetaan yötä vasten kun matkassa pari alle 2-vuotaista niin on helpompaa niille :D

Pikakuulumiset ennen sitä, viime viikko oli kuitenkin aika aktiivinen.

Keskiviikkona Roope otti elämänsä ensimmäisen kunnon laukan. Ylämäkeen siis mentiin, laukka nousi ekalla yrityksellä pikkupukin saattelemana ja jatkui pienellä rikolla mäen päälle asti. Jee! Roope oli hieman ihmeissään sen jälkeen :D
Keskiviikkona myös Torsti kävi kärryttelemässä ja oli oikein reipas.

Tänään pikkuveikka talutti Torstia ja ratsastin Roopella edessä. Ilman satulaa! Roope ei ollut mikseenkään, tosin mentiin vain käyntiä :). Ratsastin noin kilometrin matkan pellolle ja juoksutin siellä liinassa kunnolla. Torsti laukkaili sillä aikaa tietä eestaas veikan kanssa. Molemmat oli pihassa aika rättipoikkiväsyneitä, tosin ihan hyvä niin. Ponit sai nimittäin eilen pyöröpaalin tarhaansa meidän "lomittajan" helpotukseksi :D

Heppakuulumisia sitten viikon päästä taas, katsotaan jos innostun ensi viikolla jotain muuta postailemaan. 

Ei kommentteja: