| ja Veikkohan on siiis nääääin hurja orhi ;---) |
lauantai 3. joulukuuta 2011
# 3: Veikko
Serin Veka, eli tutummin Veikko on Roopen isä, kuten fiksuimmat teistä ehkä jo tajusivat. Veikon isä on jo edesmennyt piensuokki A.T. Unikki ja emä Hovi- Seri. Veikolla ratsastelin epäsäännöllisesti vuosina 2010 ja 2011, sittemmin myyty kauemmaksi, mutta toivottavasti vielä pääsen moikkaamaan ! KOLMAS LUUKKU pitää sisällään kuvia Veikolla ratsastamisesta, ilman sen suurempaa selittelyä. Enjoy.
perjantai 2. joulukuuta 2011
# 2 : Ellin tarina
[ Ajattelin joulukalenterin sisällön pääasiassa täyttää tuntemieni hevosten tarinoilla, joita on kertynyt ihan rutkasti taskuun. Toivottavasti tykkäätte ! ]
TOINEN LUUKKU pitää sisällään hyvin erikoisen suomenhevosen, Elli- Elviiran tarinan. Elli ostettiin alunperin tallille, jossa hoisin hevosia siihen aikaan. Se oli silloin 4- vuotias, joskus 2-vuotiaana kuulemma ajolle opetettu, mutta muuten täysin käsittelemättä ollut hevonen. Ellin kanssa aloitettiin ihan pohjalta, alkuunsa sen kanssa käytiin talutus ja harjaus läpi, jalat jouduttiin harjaamaan pitkävartisella luudalla, jos halusi potkuilta säästyä. Pikkuhiljaa opeteltiin sitten liinassa menoa ja kuntoa alettiin kohottaa, lumien tultua putkireki perään ja umpihankeen menemään. Tällä kokoonpanolla mentiin pari kuukautta eteenpäin, ja otettiin liinatyöskentelyyn satula mukaan. Siitä sitten noustiin selkään, ja muistan tämän vaikeuden erittäin hyvin. Olin ensimmäinen, joka sinne selkään kipusi, enkä ollut alkuun kuin mahallaan. Taluttajat oli molemmilla puolilla ja hevonen nousi varmaan kymmenen kertaan pystyyn. Siellä roikkuminen oli tosi helppo juttu... Tästä alkoi ratsuttamisen vaikeudet, sillä hevonen pelkäsi paljon ylhäältä tulevia ääniä. Kevääseen mennessä ongelmista kuitenkin päästiin, ja alettiin vähän ratsastaa jo kentällä perusasioita läpi.
Noh, ratsastuksen alkaessa eteen tuli seuraava ongelma, nimittäin hevosen etupainoisuus. Se häiritse paljon liikkumista, sillä pienikin alamäki tai taipuminen saattoi saada hevosen kompastumaan, ja joskus jopa lentämään polvilleen. En muista, kaatuiko kukaan koskaan Ellillä, mutta itse en muista tätä tehneeni. Monet kerrat kuitenkin polvillaan kynnettiin menemään. Elli kuitenkin oli ihan mukava ratsastettava, kylläkin kankea kuin mikä, eikä kovin reipas, mutta ihan toimiva. Se hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka massaa olikin vähän liikaa. Elli opetti itselleni erittäin paljon, varsinkin siitä, kuinka hankala nuori hevonen osaa olla. Elli jäi myöskin sille tallille, jossa hoitamisen lopetin vuosi sitten, ikävä on.
TOINEN LUUKKU pitää sisällään hyvin erikoisen suomenhevosen, Elli- Elviiran tarinan. Elli ostettiin alunperin tallille, jossa hoisin hevosia siihen aikaan. Se oli silloin 4- vuotias, joskus 2-vuotiaana kuulemma ajolle opetettu, mutta muuten täysin käsittelemättä ollut hevonen. Ellin kanssa aloitettiin ihan pohjalta, alkuunsa sen kanssa käytiin talutus ja harjaus läpi, jalat jouduttiin harjaamaan pitkävartisella luudalla, jos halusi potkuilta säästyä. Pikkuhiljaa opeteltiin sitten liinassa menoa ja kuntoa alettiin kohottaa, lumien tultua putkireki perään ja umpihankeen menemään. Tällä kokoonpanolla mentiin pari kuukautta eteenpäin, ja otettiin liinatyöskentelyyn satula mukaan. Siitä sitten noustiin selkään, ja muistan tämän vaikeuden erittäin hyvin. Olin ensimmäinen, joka sinne selkään kipusi, enkä ollut alkuun kuin mahallaan. Taluttajat oli molemmilla puolilla ja hevonen nousi varmaan kymmenen kertaan pystyyn. Siellä roikkuminen oli tosi helppo juttu... Tästä alkoi ratsuttamisen vaikeudet, sillä hevonen pelkäsi paljon ylhäältä tulevia ääniä. Kevääseen mennessä ongelmista kuitenkin päästiin, ja alettiin vähän ratsastaa jo kentällä perusasioita läpi.
Noh, ratsastuksen alkaessa eteen tuli seuraava ongelma, nimittäin hevosen etupainoisuus. Se häiritse paljon liikkumista, sillä pienikin alamäki tai taipuminen saattoi saada hevosen kompastumaan, ja joskus jopa lentämään polvilleen. En muista, kaatuiko kukaan koskaan Ellillä, mutta itse en muista tätä tehneeni. Monet kerrat kuitenkin polvillaan kynnettiin menemään. Elli kuitenkin oli ihan mukava ratsastettava, kylläkin kankea kuin mikä, eikä kovin reipas, mutta ihan toimiva. Se hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka massaa olikin vähän liikaa. Elli opetti itselleni erittäin paljon, varsinkin siitä, kuinka hankala nuori hevonen osaa olla. Elli jäi myöskin sille tallille, jossa hoitamisen lopetin vuosi sitten, ikävä on.
![]() |
| alkuaikoja, irtona satulan kanssa |
![]() |
| ensimmäisiä ilman talutusta - ratsastuksia |
| varmaan vuosi ratsutusta kulunut |
| tää taitaa olla viimeisiä yhteisiä ratsastuskertoja :--/ |
torstai 1. joulukuuta 2011
# 1, Elämäni tärkeimmät hevoset
Päätin nyt kuitenkin tehdä joulukalenteriluukut muiden tekstien sekaan. Tänäänhän ensimmäinen luukku aukeaa, ja sieltähän paljastuu elämäni tärkeimmät hevoset ! Niitä on tällä hetkellä kolme, joista kahden kanssa en ole enää missään tekemisissä :--/ mutta menneisyyttä meiltä löytyy, ihan vaikka muille jakaa.
LADY AMAROSA eli Mamma, oli hoitohevoseni vuosina 2006 - 2010. Kun aloitin Mamman hoitamisen, se oli 17 - vuotias, ja _erittäin_ vauhdikas ja omapäinen. Mamma on rodultaan amerikanravuri ja sukupuoleltaan tamma, syntynyt vuonna 1989.
Alkuun meillä oli melko vaikeaa, hevonen vei minua kymmenen- nolla, niin maastossa kuin kentällä. Muistan vieläkin, kun yksin maastoillessani hevonen saattoi juosta täyttä ravia monta kilometriä, ennenkuin sain sen pysähtymään ja saavuin lenkeiltä usein itkien. Pikkuhiljaa kuitenkin opin sen temput, ja vuoden päästä miuta ei enää vietykään kuin pässiä narussa. Mamma on aina ollut huono luottamaan ihmisiin, varsinkin miehiin, mutta hitaasti se luottamus sieltä vahvistui. Viimeistä vuotta hoitaessani tamma oli jo 21- vuotias, mutta silti elämänsä kunnossa. Ikävä on kova, enkä tiedä yhtään, mitä Mammalle nykyisin kuuluu.
UNIVERSAL WINE eli Urho on ehdottomasti elämäni merkityksellisin hevonen. Hoidin sitä vuodesta 2007 vuoteen 2010, ja sen kanssa on koettu ihan kaikki, mitä vain voi. Urho tuli loppukesästä 2007 erittäin lihavana ja ilkeänä, se oli viimeiset vuotensa seisonut tarhassa ja syönyt, ja sen kyllä huomasi. Lisäksi hevosella oli pölyallergia, joten se yski monta kuukautta pahasti.
Urho on rodultaan myöskin amerikanravuri, ja on Mamman toinen varsoista. Se oli 6 -vuotias tullessaan hoitooni. Nuorena siitä on yritetty ravuria, mutta vasemman etujalan hajavarpaan takia hevonen ei koskaan yhtäkään lähtöä ole juossut.
Urhon kanssa aloitettiin siis ihan pohjalta, ensimmäiset puolivuotta vain käveltiin maastopolkuja ja oltiin vuoroin lääkekuurilla ja vuoroin terveitä. Pikkuhiljaa kuitenkin päästiin aloittamaan kunnon työskentely, ja jo kahden vuoden jälkeen voitettiin ensimmäiset koulukilpailut HeC luokassa. Tästä aloitettiin kunnon kilpailuputki, pääasiassa koulua mentiin, hyvin tuloksin. Helppoa beetä mentiin parhaimpina aikoina. Myös yksi esterata käytiin vetämässä, ei tosin koskaan päästy maaliin, koska tipuin esteen päälle.. Urholla oli myös _pieni_ pukitteluongelma, ja lensin siltä usein maastossa pusikkoihin. Ongelmaa tutkittiin joka kantilta, mutta lopulta saatiin diagnoosiksi vain pelkkä pelleily, joten hevonen kuriin ja homma alkoi luistamaan. Täysin varmaa siitä ei koskaan ehtinyt tulla.
Myös Urhon hoitamisesta täytyi luopua samalla kuin Mamman, henkilökohtaisista syistä, joihin vaikutti monet asiat.. Ikävä on suuri, enkä myöskään Urhoa ole nähnyt vuoteen.
MURUN ROOPE eli myös teille jo tuttu Roope on ensimmäinen oikeasti oma hevoseni, ja erittäin tyhmä ostos. Tarkoituksena ei todellakaan ollut ostaa hevosta, eikä varsinkaan varsaa, mutta kuinkas kävikään ? Roopen elämää olen seurannut ihan masusta asti, olen ensimmäinen joka sen on nähnyt, ja kaikkea on ehditty jo kokea. Yhteistä matkaa on takana jo puolitoista vuotta ja omani se on ollut pian vuoden. Siihen aikaan on mahtunut paljon onnistumisia, että epäonnistumisia. Varsoista itselläni on onneksi aiempaa kokemusta, mutta Roope on erikoisin varsa joka on vastaan kävellyt. Omalla tavallaan sitä voisi luulla jo aikuiseksi hevoseksi, tietyissä tilanteissa se nimittäin käyttäytyy erittäin asiallisesti. Silti sillä on vielä reilusti omaa tahtoa ja vauhtia, sitä tietynlaista pilkettä silmäkulmassa. Se on se syy, miksi rakastan sitä erittäin paljon. Roopen kanssa asioista keskustellaan, ja se näyttää mitä mieltä on. Vaikkei Roope ainakaan vielä ole mikään hyvin näyttelyissä pärjännyt kiiltokuvavarsa, on sen tulevaisuus toivottavasti jalostusorina sekä kilparatsuna. Tämä on korkea tavoite, ja jossei sinne päästä, niin sille ei voi mitään. Roopesta en aio luopua kuin aivan pakon edessä. Niin tärkeä se on miulle.
LADY AMAROSA eli Mamma, oli hoitohevoseni vuosina 2006 - 2010. Kun aloitin Mamman hoitamisen, se oli 17 - vuotias, ja _erittäin_ vauhdikas ja omapäinen. Mamma on rodultaan amerikanravuri ja sukupuoleltaan tamma, syntynyt vuonna 1989.
Alkuun meillä oli melko vaikeaa, hevonen vei minua kymmenen- nolla, niin maastossa kuin kentällä. Muistan vieläkin, kun yksin maastoillessani hevonen saattoi juosta täyttä ravia monta kilometriä, ennenkuin sain sen pysähtymään ja saavuin lenkeiltä usein itkien. Pikkuhiljaa kuitenkin opin sen temput, ja vuoden päästä miuta ei enää vietykään kuin pässiä narussa. Mamma on aina ollut huono luottamaan ihmisiin, varsinkin miehiin, mutta hitaasti se luottamus sieltä vahvistui. Viimeistä vuotta hoitaessani tamma oli jo 21- vuotias, mutta silti elämänsä kunnossa. Ikävä on kova, enkä tiedä yhtään, mitä Mammalle nykyisin kuuluu.
UNIVERSAL WINE eli Urho on ehdottomasti elämäni merkityksellisin hevonen. Hoidin sitä vuodesta 2007 vuoteen 2010, ja sen kanssa on koettu ihan kaikki, mitä vain voi. Urho tuli loppukesästä 2007 erittäin lihavana ja ilkeänä, se oli viimeiset vuotensa seisonut tarhassa ja syönyt, ja sen kyllä huomasi. Lisäksi hevosella oli pölyallergia, joten se yski monta kuukautta pahasti.
Urho on rodultaan myöskin amerikanravuri, ja on Mamman toinen varsoista. Se oli 6 -vuotias tullessaan hoitooni. Nuorena siitä on yritetty ravuria, mutta vasemman etujalan hajavarpaan takia hevonen ei koskaan yhtäkään lähtöä ole juossut.
Urhon kanssa aloitettiin siis ihan pohjalta, ensimmäiset puolivuotta vain käveltiin maastopolkuja ja oltiin vuoroin lääkekuurilla ja vuoroin terveitä. Pikkuhiljaa kuitenkin päästiin aloittamaan kunnon työskentely, ja jo kahden vuoden jälkeen voitettiin ensimmäiset koulukilpailut HeC luokassa. Tästä aloitettiin kunnon kilpailuputki, pääasiassa koulua mentiin, hyvin tuloksin. Helppoa beetä mentiin parhaimpina aikoina. Myös yksi esterata käytiin vetämässä, ei tosin koskaan päästy maaliin, koska tipuin esteen päälle.. Urholla oli myös _pieni_ pukitteluongelma, ja lensin siltä usein maastossa pusikkoihin. Ongelmaa tutkittiin joka kantilta, mutta lopulta saatiin diagnoosiksi vain pelkkä pelleily, joten hevonen kuriin ja homma alkoi luistamaan. Täysin varmaa siitä ei koskaan ehtinyt tulla.
Myös Urhon hoitamisesta täytyi luopua samalla kuin Mamman, henkilökohtaisista syistä, joihin vaikutti monet asiat.. Ikävä on suuri, enkä myöskään Urhoa ole nähnyt vuoteen.
MURUN ROOPE eli myös teille jo tuttu Roope on ensimmäinen oikeasti oma hevoseni, ja erittäin tyhmä ostos. Tarkoituksena ei todellakaan ollut ostaa hevosta, eikä varsinkaan varsaa, mutta kuinkas kävikään ? Roopen elämää olen seurannut ihan masusta asti, olen ensimmäinen joka sen on nähnyt, ja kaikkea on ehditty jo kokea. Yhteistä matkaa on takana jo puolitoista vuotta ja omani se on ollut pian vuoden. Siihen aikaan on mahtunut paljon onnistumisia, että epäonnistumisia. Varsoista itselläni on onneksi aiempaa kokemusta, mutta Roope on erikoisin varsa joka on vastaan kävellyt. Omalla tavallaan sitä voisi luulla jo aikuiseksi hevoseksi, tietyissä tilanteissa se nimittäin käyttäytyy erittäin asiallisesti. Silti sillä on vielä reilusti omaa tahtoa ja vauhtia, sitä tietynlaista pilkettä silmäkulmassa. Se on se syy, miksi rakastan sitä erittäin paljon. Roopen kanssa asioista keskustellaan, ja se näyttää mitä mieltä on. Vaikkei Roope ainakaan vielä ole mikään hyvin näyttelyissä pärjännyt kiiltokuvavarsa, on sen tulevaisuus toivottavasti jalostusorina sekä kilparatsuna. Tämä on korkea tavoite, ja jossei sinne päästä, niin sille ei voi mitään. Roopesta en aio luopua kuin aivan pakon edessä. Niin tärkeä se on miulle.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
We stand together
Kävin tänään Konksilla jälleen maastoilemassa, josko huomenna olisi sitten vapaapäivä. Tiet oli erittäin jäässä, joten pääasiassa vain käveltiin tällä kertaa. Poni ei olisi halunnut mitenkään lähteä tänään pihasta pois, ja lopulta löysimme itsemme paskakasasta uponneena ? Se oli kieltämättä vähän mielenkiintoista, mutta kunhan ongin meidät sieltä ylös, jatkettiin matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmeellistä. Loppumatka sujui sitten hyvin ilman ongelmia, vaikka olikin jo lähes pimeää takaisinpäin tullessa.
Huomenna sitten mennään Roopen kanssa taas liinahommia, jossei juoksutuskohta ole paljoa jäässä. Viikonloppuna koitetaan sitten ohjasajaa, joulukuussahan on tarkoitus laittaa kärrit perään, tosin joudutaan ottamaan nyt hieman harjoituksista kiinni, sillä Ropsu on jäänyt nyt vain harjauslinjalle - oma aikani ei millään ole taas riittänyt.. Nyt kuitenkin aloitetaan kunnolla panostaa tähän touhuun.
Lisäksi tein meidän joulukalenterille oman sivun, sen näette tuolla ylhäällä. Aiheita miulla on jo runsaasti, oikein odotan että pääsen niitä kirjoittelemaan ! Toivon, että jaksatte niitä seurailla koko joulukuun ajan :--) !
Huomenna sitten mennään Roopen kanssa taas liinahommia, jossei juoksutuskohta ole paljoa jäässä. Viikonloppuna koitetaan sitten ohjasajaa, joulukuussahan on tarkoitus laittaa kärrit perään, tosin joudutaan ottamaan nyt hieman harjoituksista kiinni, sillä Ropsu on jäänyt nyt vain harjauslinjalle - oma aikani ei millään ole taas riittänyt.. Nyt kuitenkin aloitetaan kunnolla panostaa tähän touhuun.
Lisäksi tein meidän joulukalenterille oman sivun, sen näette tuolla ylhäällä. Aiheita miulla on jo runsaasti, oikein odotan että pääsen niitä kirjoittelemaan ! Toivon, että jaksatte niitä seurailla koko joulukuun ajan :--) !
| mini-Ropsu ! |
tiistai 29. marraskuuta 2011
the truth in your eyes
Kävin tänään taas ratsastelemassa, kun satuin pääsemään koulusta jo ennen kahta. Piakkoin onneksi vaihtuu jakso, eikä pitäisi olla kokeita vähään aikaan, tosin miulla on 36 viikkotuntia, ja olen iltaisin pimeän aikaan kotona, joten saas nähdä missä välissä hevosia liikuttelen.. Kuitenkin. Otin Konksin tarhasta ja harjailin sen melko nopsaan ja heitin varusteet niskaan. Tarkoitus oli ensin mennä toiseen suuntaan tiellä, mutta se tie oli niin jäässä, niin mentiikin sitten metsätielle. Siellä sitten sattuin eteemme tukkirekka, joten jouduttiin kiertämään metsäpolkua kautta eräälle mökkitielle. Konks oli jälleen erittäin innoissaan ja pyrkikin ravista kokoajan laukalle, harmi vaan ettei kunto salli vielä ihan täyttä laukkaa kaahottamista.. Noh, pikkuhiljaa on hyvä lähteä. Huomenna pääsen puoli kolme, joten ehdin taas ratsastaa, suunnittelin meneväni Mummolan lenkin ilman satulaa, ellen keksi muuta.
... sitten. Innostuisitteko joulukalenterista ? Kohtahan ollaan siis jo joulukuussa ja jouluaatto lähenee vain ! En ole hankkinut kyllä vielä yhtäkään joululahjaa mutta.. kyllä tämä tästä. Joulukalenterissa tekisin joka päivä teille erilaisen postauksen, milloin mistäkin. Aiheita saa ehdottaa niin monta kun keksitte, lupaan toteuttaa kaikki mitkä pystyn :--) ! Ideoita siis peliin vain !
... sitten. Innostuisitteko joulukalenterista ? Kohtahan ollaan siis jo joulukuussa ja jouluaatto lähenee vain ! En ole hankkinut kyllä vielä yhtäkään joululahjaa mutta.. kyllä tämä tästä. Joulukalenterissa tekisin joka päivä teille erilaisen postauksen, milloin mistäkin. Aiheita saa ehdottaa niin monta kun keksitte, lupaan toteuttaa kaikki mitkä pystyn :--) ! Ideoita siis peliin vain !
| viime keväinen kuva ! |
maanantai 28. marraskuuta 2011
One year...
I miss you
And I still shed a tear every once in a while
And even though it's different now
You're still here somehow
My heart won't let you go
And I need you to know
I miss you
And I still shed a tear every once in a while
And even though it's different now
You're still here somehow
My heart won't let you go
And I need you to know
I miss you
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Ponyride
Hepoisten yö oli mennyt oikein hyvin näköjään, Konksikin oli ollut ihan pitkällään nukkumassa ja ruuat oli syöty, Roope ei vain aamulla olisi jaksanut nousta ylös.. :--D Heitin aamuruuat eteen ja kärräsin ponit pihalle, ja siellähän kävi sitten satamaan lunta..
Päivemmällä nappasin Konksin tarhasta ja harjailin sitä, pientä temppuilua oli havaittavissa mutta kyllä siitä selvittiin. Oli erikoisen outoa nousta sen kokoisen ponin selkään, varsinkaan kun en ole poneilla enää vuoteen ratsastanut. Lähdettiin menemään tielle, ja ihmeteltävää riitti. Pääasiassa vain käveltiin, Konksilla ei kuitenkaan ole mitään tehty kesän jälkeen joten pohjakunto on aivan nollassa ja mahaakin on hieman kertynyt liikaa. Kokeilin kuitenkin myös ravit ja laukat läpi, ja ihmettelin, kuinka ISOT liikkeet voi olla noin pienellä ponilla ! Huomasin myös oman istuntani viat, on pikkuisen taidot ehkä ruosteessa. Nooh, tästä on hyvä lähteä, molempien.
Yritin aamulla ottaa muutamia kuvia, mutta räntää satoi aikalailla sankasti, joten ei ne oikein onnistuneet.. Äiti kuitenkin otti pihassa ponista muutamia kuvia :---)
Päivemmällä nappasin Konksin tarhasta ja harjailin sitä, pientä temppuilua oli havaittavissa mutta kyllä siitä selvittiin. Oli erikoisen outoa nousta sen kokoisen ponin selkään, varsinkaan kun en ole poneilla enää vuoteen ratsastanut. Lähdettiin menemään tielle, ja ihmeteltävää riitti. Pääasiassa vain käveltiin, Konksilla ei kuitenkaan ole mitään tehty kesän jälkeen joten pohjakunto on aivan nollassa ja mahaakin on hieman kertynyt liikaa. Kokeilin kuitenkin myös ravit ja laukat läpi, ja ihmettelin, kuinka ISOT liikkeet voi olla noin pienellä ponilla ! Huomasin myös oman istuntani viat, on pikkuisen taidot ehkä ruosteessa. Nooh, tästä on hyvä lähteä, molempien.
Yritin aamulla ottaa muutamia kuvia, mutta räntää satoi aikalailla sankasti, joten ei ne oikein onnistuneet.. Äiti kuitenkin otti pihassa ponista muutamia kuvia :---)
| linssilude ! |
| laadukas, mutta hyö on jo parhaat kaverit ! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



