perjantai 28. joulukuuta 2012

Lumisohjokuvia ja ohjasajoa


Ilmat täällä heittivät kivasti nollaan, tiet on superliukkaat ja joka puolella märkää. Yäk. Lisäksi koko päivän on satanut vielä lunta. Ahkerana kuitenkin päätin liikuttaa Roopen, koska huomennahan oli tarkoitus lähteä sinne kentälle. Vaan eipä lähdetä, kun tiet on niin liukkaita, ettei kopilla uskalla lähteä liukastelemaan :(


Roopen kanssa päätettiin tehdä lumihankitreeni kun tielle ei tosiaan uskaltanut mennä. En tiedä hapottiko Roopea vai miuta enemmän, kun ohjaisajoin takaa umpihangessa. Oli Roopekin onneksi vähän hapoilla sen jälkeen. Mentiin satulan kanssa ihan totutuksen takia. Pihaan palatessa kävin pikaisesti selässä, mutta liikkeelle ei uskallettu taluttajan puuttuessa :(



Lopuksi päätin tehdä hiukan maastakäsittelyä ja siihenhän tämä hyvä käytös sitten hyytyi. Pitkään aikaan taas ei olla harjoiteltu ja taas se kostautuu. Raviosuudet ja seisominen meni ihan ok, mitä nyt ekoilla raveilla piti vähän kiihdytellä. Käynti vaan on se meidän ongelma, siinä pitää kipittää ja poikittaa ja yrittää ohittaa ja keksiä kaikkea muuta kivaa. Ehkä me vielä joskus onnistutaan, kun tarpeeksi harjoitellaan. Ja nyt nimenomaan käydään harjoittelemaan!

Roope 2v ja melkein 7kk !
Torstin vuoro saa sitten olla huomenna, josko silloin olisi parempi keli ja saisin toteutettua pienen videoidean ! Roopen voisi myös käyttää pellolla juoksemassa liinassa, jos vaan tie on siinä kunnossa että uskaltaa kävellä...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onks tuo se uus satula ? :)

emilia kirjoitti...

Onhan se :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia :) Roope on tosi hyvännäköinen varsu! Voitko tehdä joskus videopostauksen/höpötysvideon? :)

emilia kirjoitti...

Kiiiitos :)! Videopostaus on ollut tässä suunnittelun alla, josko tulevana viikonloppuna säät jo meitä sallisivat sen toteutukseen:)