tiistai 28. helmikuuta 2012

Yöbloggaus

Aamulla heti herättyäni toisen kerran lähdin työskentelemään Roopen kanssa. Pistin suitset pitkästä aikaa päähän ja sekös oli taas jännää herran mielestä. Lisäksi selkään iskin valjaat. Nekin aiheuttivat hieman ihmetystä aluksi, vaikkeivat sitten loppujenlopuksi olleetkaan sen ihmeellisemmät. Lähdettiin tielle kävelemään ja voi sitä ilon määrää taas.. Jouduin muistuttelemaan useampaan otteeseen että edetään käynnissä, ei ravissa niinkuin Roope haluaa. Pääsimme myös kohtaamaan muutaman vastaantulleen auton, ilman ongelmia. Käytiin hieman pidempi lenkki kuin normaalisti, ja se kiristi hieman vauvan hermoja, mutta kyllä se siitä. Täytyy siis harjoitella vielä lisää myös keskittymistä :). Oli kuitenkin harvinaisen väsynyt Roope kun päästiin takaisin talliin !

Nappasin sitten Konksin matkaan ja lähdettiin äitin seuraksi lenkille. Pääasiassa siis käyntiä mentiin koko matka, muutaman kerran vähän ravattiin ja laukattiin. Konks oli innoissaan, kuten aina ja ilma oli kiva ! Aurinkolasit tosin jouduin iskemään päähäni, koska lumi+aurinko ei oikein edistä näkemistäni :---D

Iltapäivällä Roope olikin taas nukkumassa heinäkasassa, yritin ottaa kuvan ikkunan läpi mutten onnistunut, enkä kehdannut uloskaan lähteä sitä häiritsemään :(

puhelin laatu ja naamasensuuri !

Huomenna sitten matkaan moikkaamaan Suklaata ja Jeppeä, piiiitkästä aikaan ! Keskiviikkona sitten siitä postaus :). Laittelin eilen tuollaisen Vierailevat tähdet - sivun, onko näppärä ?

4 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

kivat suitset hei ;)

emilia kirjoitti...

eikös ;)

Anonyymi kirjoitti...

tääl ootellaa tee väpeli

emilia kirjoitti...

apinaaa